30.7.2014

Kissan omaisuutta vol. 1


Vähän sen jälkeen kun keväällä muutettiin tähän kaupunkiin huomasin, että täällä oli Musti ja Mirri ihan meidän nurkalla ja ajattelin, että sepä sattui mukavasti, mutta niinhän siinä sitten kävi, että kyseinen liike joutui lopettamaan toimintansa, koska asiakkaita ei vain näin pienessä kylässä riittänyt. Harmittaa ihan älyttömästi, että nyt lähimpään isompaan lemmikkitarvikkeita myyvään liikkeeseen on yli 20 kilometriä ja vielä ei ole autoa hankittu.
Onnistuin kuitenkin huomaamaan kun täällä lopetetun M&M:n loppuunmyynti alkoi ja sainkin hommattua sen lähes tyhjiltä hyllyiltä muutaman ihan tarpeellisen tavaran kissalle vaikka silloin kissa olikin vasta pilke isänsä silmäkulmassa... 


Näille tulee käyttöä vasta sitten joskus kun kissa kasvaa isoksi, mutta onpahan sitten valmiina. Pentuvaljaat pitäneen hankkia vielä ennen kuin kissa kotiin saapuu, jotta saapi totutella moisiin kiduttimiin :)  :

Kauniit, ruskeat valjaat.

Paikka, jossa saapi pissiä ja kakkia ihan niin paljon kuin huvittaa:

Hiekkalaatikko

Tämä piti hommata, koska meillä on parketti joka huoneessa, jossa voi kuvitella kissan syömässä ruokaa:
Ihana sininen fisualusta ruokakipolle.

Tämä tullee palvelemaan ruokakippona ellei sitten ole liian iso ja syvä pienelle otukselle:

Söpö sininen ruokakippo.

Hampaista yritetään pitää huolta, joten hammastahna ja harja on tarpeen (toivottavasti kissa osaa arvostaa tätä myös):
Hammastahna ja -harja.

Sitten tietenkin parit lelut:
Pinkki jokin otus.



Parit keppilelut.


Näiden kaikkien hinnaksi tuli alle 25€, joten ei voi valittaa, että olisi ollut kallista... Vaikka olisinhan minä täydenkin hinnan maksanut jos ei olisi kaupan tilanne ollut mikä oli...

Ai niin, kynsisaksethan multa vielä puuttuu eikä tullut eilenkään tilattua kun laitoin vaikka mitä jännää tilaukseen! Höh.

4 kommenttia:

  1. Meidän omistajalla on lemmikkikauppaan jotain sata kilometriä. Se kuulostaa meistä isolta luvulta. Onneksi on nettikaupat :-D Odotetaan jännityksellä minkälainen kissa tähän blogiin ilmestyy..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sata kilometriä on kyllä tosi pitkä matka vaikka olis neljäkin jalkaa käytössä... Nettikaupat on kyllä kivoja, mutta alkaa tuntua, että niissä pitäis olla joku rajoitin paljonko saa rahaa kuukaudessa käyttää... :)
      Odotan itse innolla, että pääsen otuksen sitten joskus esittelemään täällä, mutta pitkä aika pitää jaksaa vielä odottaa.

      Poista
  2. Ooh, kiva kun löydettiin tämä. Jännitystä tultiin jakamaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä useampi jänitystä jakamassa, sen parempi! :)

      Poista

Tähän saapi kertoa mitä on mieltä meidän höpinöistä! :)