29.9.2014

Tylsää ja kissamaisia ostoksia

Vielä vajaa pari viikkoa ja sitten saan hakea tassusankarin kotiin... Aika vaan ei tunnu kuluvan millään ja asiaa ei auta yhtään se tosiasia, että olen toista viikkoa sairaslomalla kun kädessä on joku tulehdus ja tulehtuneella kädellä ei meikäläisen hommaa pysty tekemään. Tänään kävin kokeilemassa taas josko ois voinu olla, mutta pakko oli luovuttaa kun alkoi tuntua, että se on joko käsi irti tai taju kankaalle, että helpottaa. Ei tähän kuulemma muu auta kuin lepo, joten sitä olen yrittänyt harrastaa, mutta vähän hankalaa sekin jatkuva lepäily meinaa olla kun pitäs koti laittaa kissalle (ja itelle) valmiiks... Ei meinaa millään tavarat asettua tähän uuteen asumukseen eikä kaikelle ole tilaakaan missään. Yäk kun muuttaminen on ihan syvältä jostain pahasta paikasta.

Kävin tuolla vähän isommassa kaupungissa joskus pari viikkoa sitten ja tein ihanat löydöt - kolmet kissakorvakorut! 

Nää on mun ykkössuosikit, pinkit abyt (tai ainakin mun mielestä ne on ihan selkeesti abyt, mutta joku voi olla eri mieltä):

Minun mielestä kissoja, joku haukku kenguruksi.

Ja korvassa pinkki otus näyttää tältä:

Miau!
 

Sitte näillä on kiva heiluva pää:

Kurnau!


Nää on vähän tollaset hillitymmät, ei mitään heiluvaa tai kirkkaita värejä:

Mau!







20.9.2014

Kävin tänään kylässä...

Tänään sain hiukan helpotusta ikävääni kun kävin katsomassa mitä pienelle kuuluu.
Heppu oli ihan villi eikä tykänny mun sylistä, mutta mun sukat tai varpaat niiden sisällä vissiin maistu ja haisi tosi hyvälle kun niiden kimpussa piti olla ahkerasti. Siskonsa kanssa tuo leikki niin, että melkein hirvitti katsoa kun näytti, että toiselta kohta irtoaa jos ei koko pää niin ainakin yksi korva...

Tältä hän näytti tänään:

"Siis mitääh? Luuletko sä tosiaan, että mä jätän äipän ja
systerit tänne kolmen viikon päästä jo???"

13.9.2014

Ihan vähän vajaa kuukausi vielä

Olen ollut hieman poissa virtuaalimaailmoista viimeiset pari viikkoa kun elämä heitti eteen kasan sitä itseään. Siitä ei sen enempää, se on käsitelty ja itketään loppuun tässä pikkuhiljaa.

Kissan saan hakea kotiin 11.10. ja nyt iski paniikki. Ihan hirveä paniikki. Päässä pyörii ihan outoja juttuja. Mitä jos mä istun sen päälle vahingossa ja se kuolee? Mitä jos mä unohdan, että mulla on kissa ja se pääsee livahtamaan ovesta ulos eikä tule ikinä takaisin? Mitä jos mä en osaa antaa sille tarpeeksi ruokaa ja juomaa ja sitten se kuolee nälkään tai janoon? Mitä jos mä syötän sitä liikaa ja sitte siitä tulee samanlainen pallo ku itekki oon? Mitä jos se ei vaan tykkää musta, jos se vaan istuu nurkassa ja sähisee eikä leiki tai anna helliä? Mitä jos me joudutaan autokolariin matkalla synnyinkodista tänne minun kotiin ja mennään molemmat rikki??? 
Ihan kamalaa nämä ajatukset ja niiden synnyttämät unet. Kohta uskalla nukkuakkaan kun öisissä kuvissa vaan vilisee ruttuiset autot ja riutuvat vihaiset kissat... Onneksi välillä on sitten niitä tyyniäkin hetkiä, joiden aikana tuntuu, että elämä tulee viimein täydelliseksi kun kotiin saa pienet tassut tepastelemaan eikä paniikkiajatukset vaivaa, mutta miten noista paniikkiajatuksista pääsis kokonaan eroon? Veikkaan, että ei mitenkään (paitti varmaan jos vetää viinaa niin, että ei tajua mistään mitään, mutta sekään ei taida ihan toimiva vaihtoehto olla kun pitää töissäkin käydä).

En vaan millään jaksaisi odottaa vielä melkein kuukautta, että saan viimein kissan kotiin, mutta ei auta, pakko on odottaa, että pieni saa emoltaan kaiken mahdollisen mitä elämän alkuun tarvitsee.