13.9.2014

Ihan vähän vajaa kuukausi vielä

Olen ollut hieman poissa virtuaalimaailmoista viimeiset pari viikkoa kun elämä heitti eteen kasan sitä itseään. Siitä ei sen enempää, se on käsitelty ja itketään loppuun tässä pikkuhiljaa.

Kissan saan hakea kotiin 11.10. ja nyt iski paniikki. Ihan hirveä paniikki. Päässä pyörii ihan outoja juttuja. Mitä jos mä istun sen päälle vahingossa ja se kuolee? Mitä jos mä unohdan, että mulla on kissa ja se pääsee livahtamaan ovesta ulos eikä tule ikinä takaisin? Mitä jos mä en osaa antaa sille tarpeeksi ruokaa ja juomaa ja sitten se kuolee nälkään tai janoon? Mitä jos mä syötän sitä liikaa ja sitte siitä tulee samanlainen pallo ku itekki oon? Mitä jos se ei vaan tykkää musta, jos se vaan istuu nurkassa ja sähisee eikä leiki tai anna helliä? Mitä jos me joudutaan autokolariin matkalla synnyinkodista tänne minun kotiin ja mennään molemmat rikki??? 
Ihan kamalaa nämä ajatukset ja niiden synnyttämät unet. Kohta uskalla nukkuakkaan kun öisissä kuvissa vaan vilisee ruttuiset autot ja riutuvat vihaiset kissat... Onneksi välillä on sitten niitä tyyniäkin hetkiä, joiden aikana tuntuu, että elämä tulee viimein täydelliseksi kun kotiin saa pienet tassut tepastelemaan eikä paniikkiajatukset vaivaa, mutta miten noista paniikkiajatuksista pääsis kokonaan eroon? Veikkaan, että ei mitenkään (paitti varmaan jos vetää viinaa niin, että ei tajua mistään mitään, mutta sekään ei taida ihan toimiva vaihtoehto olla kun pitää töissäkin käydä).

En vaan millään jaksaisi odottaa vielä melkein kuukautta, että saan viimein kissan kotiin, mutta ei auta, pakko on odottaa, että pieni saa emoltaan kaiken mahdollisen mitä elämän alkuun tarvitsee. 

12 kommenttia:

  1. Kyllä kissa huolen pitää itsestään ja sinusta siinä sivussa :-) Saat nähdä että talon määräysvalta on kohta hänen :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei voi muuta kuin toivoa, että tämä ennustus käy toteen! :)

      Poista
  2. Kyllä te pärjäätte yhdessä, ihan varmasti ♥

    VastaaPoista
  3. Ennen kissan kotiutumista iskevä paniikki kävi munkin luona. Mitä jos mä rikon sen?-ajatukset väheni kuitenkin huomattavasti, kun muistin tärkeimmän: miten paljon kissalta saa ehdotonta välittämistä, huomiota ja rakkautta ja miten siistiä on muodostaa side niin hienon eläimen kanssa. Vaikka elämä kissan kanssa ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, en vaihtaisi pois. Kyllä se siitä! Ja tekemällä oppii, nimimerkillä kissa ollut kotona kohta kolme viikkoa ja hengissä ollaan vielä molemmat. Kun kisun päivärytmistä ja tavoista saa kiinni, elo alkaa luistaa mukavasti. :) Jaksamista sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä yritän parhaani mukaan aina aatella hyviä asioita kun paniikki iskee, mutta toisinaan se vaan on niiiin vaikeaa. Kissa paran päivärytmi menee täällä kyllä ihan sekasin - oon vuoro hommissa, joka toinen viikko aamulla töissä ja joka toinen sitte illalla... Saas kattoo mitä kissa siitä tykkää. :)

      Poista
  4. Kukaan kissaansa rakastava ja edes hieman tietoa hakenut ei voi kissaansa kaltoin kohdella :) Kissat ovat myös aika kestäviä otuksia, myös pennut, vaikkei siltä aina tunnu. Lihomisenkin voi välttää seuraamalla ruokapussien suosituksia. Niin, eikä mistään rytmeistäkään oikeastaan tarvitse minusta huolehtia, ellei kissa ole jokin erikoistapaus, sillä esimerkiksi meidän opiskelijataloudessa ei ole mitään rytmiä, kun luentoja on milloin sattuu ja iltamenojakin löytyy. Kissat ovat kehitelleet omat rytminsä, joihin meidän menot eivät vaikuta (paitsi jos ruoka on myöhässä...)

    Paniikki sen sijaan on ihan normaali reaktio. Itselleni iski Deviä hankiessa varmuus siitä, että yhtäkkiä eroamme avokkini kanssa ja joudun muuttamaan soluasuntoon (jonne kissaa ei voi ottaa) tai että Kajsa vihaa uutta tulokasta niin paljon, että tappaa sen (typerää, tiedän). Onneksi toinen osapuoli pysyi järkevänä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ei tarkotuksella ainakaan tuu kohdeltua huonosti, mutta nää ihmeen paniikkikohtaukset vilisyttää silmissä kamalia onnettomuuksia ja unohteluita... Jossain mielen perällä jokin ääni hiljaa vakuuttaa jatkuvasti, että kyllä se sitten hyvin menee, mutta välillä tuota ääntä ei vaan kuule. :) Päivärytmeissä ainoastaan tuo ruuan ajoitus vähän huolettaa kun tosiaan oon joka toinen viikko aamuisin kotona ja joka toinen viikko sitten iltasin niin pitää keksiä joku toimiva ratkaisu, että ei rassu missään vaiheessa ainakaan nälissään ja janoissaan (vaikka eihän kissat kauheasti janoa tunne kuulemma) joudu olemaan.

      Pitää toivoa, että sitten jos (kun) hankin kissalle kaverin joskus vuoden tai parin päästä niin tulevat toimeen eivätkä tapa toisiaan!

      Poista
  5. Sulla tuntuisi olevan niin hyvää tietopohjaa, että sitten vain päivä kerrallaan, kuin pieni tassusankari on kotiutunut. Yhdessä opettelette :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos vähän on tullu jotain kissaoppaita luettua... :)
      Tassusankari on uusi lempinimi otukselle tästä hetkestä eteenpäin... Kuulostaa niin joltain supersankarilta! Eiköhän tässä sitte opita kun pakko on, oon mää elämässä vaikka mitä muutaki oppinu vaikka ensin on pelottanu ihan hulluna. :)

      Poista
  6. Ainahan sitä on huolissaan ennen kuin kakara on kotona. :-DDD "Jos siitä ei tulekaan fiksu kissa, se on mun syy!" Joo muistan. Ei hätiä, kyllä se siitä.

    VastaaPoista

Tähän saapi kertoa mitä on mieltä meidän höpinöistä! :)