29.1.2015

Paketti

Tässä taannoin unohdin laittaa ZP tilaukseni menemään eteenpäin ja muistin sen siinä vaiheessa kun näin Pepsin ja Maxin telttailupuuhat. Heti tuon jutun nähtyäni kurkkasin ZP:n ostoskoriini vain huomatakseni, että teltta oli poistunut valikoimista. Harmitti, koska halusin Penalle teltan kesäksi, että on joku suoja missä istuksia pihalla kun mennään vaikka eväsretkelle metsään tai muuta mukavaa. 
Etsin telttaa sitten valmistajan nettisivuja myöten eikä missään ollut, meinasi epätoivo iskeä kun yhtäkkiä tuli mieleen, että voisko olla eri valikoima vaikka Tanskan ZP:lla kuin Suomessa vaikka samasta varastosta Saksasta ne roippeet kuitenkin tulee. Klikkailin itseni sinne Tanskalaiselle ZP:lle ja ilo oli vallaton - sieltä sai telttoja! Nyt meillä on kaksi kaunista sinistä telttaa, toinen kesäisille retkille ja toinen kotiin huvitukseksi. 
"Mut siis täähän on ihan tyhjä laatikko!"

Ihan melkein oikeesti pihalla...

Tuli sieltä jotain muutakin kuin teltat, mutta esitellään ne sitten myöhemmin. :D

-Ihminen

28.1.2015

Moi

Mä tulin vaan sanoo moi kun en oo pitkään aikaan täällä sanonu mitään. Ei mulla mitään asiaa varsinaisesti oo ku mitään ei o kauheesti tapahtunu ja me vaan laiskaillaan kotona. 
"Rrrrapsuttaisit nyt vähän vielä..."
Mulla on yks ihan pieni pissi karannu eilen tohon laatikon ulkopuolelle heti sen jälkeen ku kävin päästää laatikkoon oikein ison pissin, mutta muuten ei mitään pissivaivoja. Vielä jokunen päivä kuulemma niitä pinkkejä herkkunapsuja pitää syödä ja sitten katotaan onko vaiva kokonaan ohi. Toivottavasti on ku en millään haluais sinne lääkärille uudelleen. Me on ihmisen kanssa harjoteltu keittiön pöydällä lääkärillä olemista - ihminen pitää mua paikallaan ihan omituisissa asennoissa ja sanoo, että tälleen oot sitte lekurillaki jos pitää joskus vielä mennä, että ei jouduta rauhottaan, mut mun mielestä se lekurin pöytä on ihan eri homma ku kotipöytä niin enpä usko, että viitin siellä olla niin rauhallinen ku täällä... Tietty jos siellä saa yhtä paljon herkkuja olemalla rauhallinen ku täällä noitten harjotusten aikana ni sitten voin harkita.

Hauskaa päivää kaikille toivottelee Pena!


23.1.2015

Aina lähellä

Nyt kun mä oon vähän kuulemma kipee, niin oon tykänny kauheesti olla ihmisen lähellä ihan koko ajan. Ihmisen mielestä tää läheisyys tekee joistakin asioista hieman hankalia. Miksiköhän?
Mun mielestä tässä ei oo mitään hankalaa - tässä kun mä oon,
ihminen ylettyy just hyvin rapsuttelemaan mua.

Eipä mulla muuta tänään.

Hauskaa pakkaspäivää kaikille toivottaa Pena.

20.1.2015

Terveisiä eläinlääkäriltä...

Lääkäri aloitti kehumalla, että on komea poika ja erittäin hieno turkki. Sitten puhuttiin vähän oireista ja lääkäri oli sitä mieltä, että ei kyllä merkkailulta kuulosta. Sitten mentiin toiseen huoneeseen ja alkoi Penan mielestä kidutus - ei saanut juosta ympäri huonetta vaan piti seistä takatassuilla mun pitäessä häntä paikallaan, että leku sai ultraäänellä katsoa paikkoja. Rakko oli täynnä ja vähän sakkaa pohjalla, mutta ei kuitenkaan kiteitä, joten diagnoosiksi tuli virtsatulehdus. Toisessa munuaisessa ehkä munuaisallas vähän suurentunut, mutta ihan varmaksi ei pystynyt lääkäri tätä sanomaan, koska siinä vaiheessa Pena jo vääntelehti niin, että oli vaikeaa nähdä yhtään mitään. Kaksi viikkoa antibioottia aamuin illoin ja jos ei auta niin sitte uudelleen käymään. 
Lekurin jälkeen piti peseytyä tarkkasti.
Mitään pissi- tai veritestejä ei nyt otettu kun lääkäri ei halunnut turhaan rauhoittaa Penaa - abyt on herkkiä noille rauhoitusaineille ja saattaa saada kohtauksia tai jopa kuolla rauhotusainereaktioon, joten olin tästä lääkärin päätöksestä ihan tyytyväinen. Jos tää pissin tiputtelu ei mee antibiooteilla ohi, niin ens kerralla on sitte varmaan pakko rauhottaa, että saapi otettua verta ja pissiä tutkittavaks, ei meinaan pysy niin pitkään toi otus paikallaan, että ois toivookaan moisista näytteistä ilman pientä huumausta. :)
Painoa pojalla on lääkärin vaakan mukaan 3,6kg, mikä on kilon vähemmän kun mun vaaka näyttää - tarkoittaa siis luultavasti sitä, että olen itsekin kilon kevyempi mitä oma vaakani näyttää! Jee. Vaakan lukeman perusteella mä olen koko ajan luullut, että mulla on ihan hullun paksu kissa, mutta onneks lääkärin vaaka kertoo samaa kuin ihmisen silmätkin, eli sopusuhtainen poika on.

Hauskaa tiistaita kaikille toivottelee Ihminen.

19.1.2015

Pissaa lattialla, pissaa pöydällä, pissaa ikkunalaudalla ja...

...pissaa ihan joka paikassa!
Huomenna mennään käymään Penan kanssa lekurilla, tarkastetaan onko kyseessä tulehdus vai onko poika vaan tullut siihen ikään, että pitää maailmaa merkkailla vähän tarkemmin... Ensimmäinen roiskahdus tapahtui perjantaina ja silloin Pena oli toooodella nolona eteisessä, yritti raukka raapia laminaattia irti lattiasta peittääkseen roiskeensa, mutta luovutti kun tyynesti kävelin paikalle ja laskin pari talouspaperipalaa lätäkön päälle. Seuraavat roiskeet on sitte löytyneet keskeltä keittiön pöytää ja ikkunalaudalta ja yksittäisiä tippoja on vähän joka paikassa - kaikki ihan hetikohta kun poika on vessassa vieraillut. Juurikin tippojen ja roiskeiden ilmestymisen ajankohta pistää epäilemään, että voi olla tulehdus kun luulis, että jos merkkailee, sitä sitte tekis muulloinkin kun just vessasta tultuaan... Ei toi kyllä sairaalta vaikuta muuten, mutta sylissä hän on viihtynyt nyt ihan omituisen paljon ja nukkuukin koko yön kainalossa tai tyynyllä kun yleensä alkuyön viettää jossain muualla haahuilemassa.
En oo roiskeista ja tipoista tehny mitään numeroa, laskenu vaan paperia päälle ja heti ku heppu siirtyy kauemmas, suorittanu siivouksen loppuun - aattelin, että turha sitä on stressata on se sitte tulehdus tai murrosikä kun noita lätäköitä aiheuttaa niin kummallekkaan kissa ei mitään kuitenkaan voi. 

"Mä oon tässä ihan hiljaa ja liikkumatta, ehkä
ihminen ei sitte näe mua!"
Ennen lekuria pitäs paastota varoiks 8 tuntia... Toivottavasti Pena ei yritä syödä mua kun en anna ruokaa aamulla kun huuto alkaa. :)

Hauskaa iltaa sanoo Ihminen.

16.1.2015

Puklu

Ihminen sanoo, että mun pitäs syödä hitaammin ja pureskella ruoka kunnolla. Varsinkin raksujen kanssa kuulemma pitäis olla tarkkana, että ihminen ei joutuis näitä siivoamaan:
Kiipeilypuun pesä meni pesuun raksujen kera.

Ihmisen mielestä noitten siivoaminen on kuulemma todella ällöttävää ja kun se näkee noita tollasia, se on heti ihan varma, että mulla on joku kamala tauti, mutta rauhoittuu kun näkee, että leikin ja syön ihan normaalisti. Ja tää on sitäpaitsi vasta eka tälle vuodelle, joten en mä nyt ihan jatkuvasti tollasia puklauttele... Mitäs jätti mut yksin kotiin vaiks kuin moneks tunniks eilen ku meni ostaa jotain saappaita! Mites teillä, onko tapana pureskella raksut niin, ettei tuu kokonaisina ylös jos sattuu vähän puklu yllättämään?

Hauskaa päivää kaikille toivottaa Pena!

14.1.2015

Säästövinkki LitterLocker II käyttäjille

Haa, Angelcaren vauvanvaipparoskiksen täyttörullat on ihan samaa tavaraa (ainakin se muovipussi tuntuu käsissä samalta eikä meillä ainakaan hajut oo läpi tullu) ja saman valmistajan tekemiä kuin Litter Locker 2:n täyttörullatkin ja huomattavasti halvempia! Ostin kolme rullaa amazon.co.uk:sta postikuluineen hiukan päälle 20€:lla. Yksi Litter Locker 2:n täyttörulla tilattuna monesta muusta paikasta maksaa jo ilman postikulujakin kympin ja ylikin niin aattelin täälläkin mainita jos vaikka joku ei oo tätä säästömahdollisuutta huomannut. Noihin on saatavana myös sellanen "muovipussi" mikä tungetaan vanhaan kasettiin sisään, mutta sitä ei ainakaan toistaiseksi vielä Suomeen harmi kyllä toimiteta - tulis vieläkin vähän halvemmaksi ja luonnolle parempi vaihtoehto ois.

Ulkomuodoiltaan hiukan erilaiset, mutta
sisällä samaa muovipussia ja hinnassa huima ero.
Sellasta meillä tällä kertaa. Hauskaa iltaa kaikille toivottelee ihminen.

7.1.2015

Tättärää, palkinto on arvottu!

Koska virallinen arpomalaite, Pena, ei suostunut suorittamaan arvontaa, suoritin arvonnan käyttäen random.orgia.

"Jos nyt vaan veisit ne arvontalappus muualle ja
antaisit mun olla rauhassa!"

Random.org arpoi meille voittajaksi Tassulinnan Pepsin ja Maxin! Teille tulee pian sähköpostia, vastailkaa siihen viikon sisään, niin laitetaan paketti postiin.

Kiitos kaikille osallistuneille ja hauskaa iltaa toivottelee ihminen.

6.1.2015

Tiputelkkarin näkymiä

Me tultiin tänään kotiin sieltä Åbosta ja ollaan molemmat ihan poikki. Ihminen on yrittäny pitää mua hereillä kun sanoo, että yöllä pitää saada nukkua - huomenna on kuulemma työpäivä.
Åbon tiputelkkari oli tosi hyvä! Siellä oli vaikka mitä herkullisen näköistä liikkeellä, mutta mä en vaan saanu niistä otetta.
Tää iso lintu on kuulemma mustarastas (Turdus merula), tätä mä kattelin monesta kulmasta ja välillä tuntu kun se ois katsonu mua ihan suoraan silmiin, silloin mun häntäki viipotti niin, että ihminen varotteli, että irtoaa pian koko häntä. Voiko mun häntä muka irrota jos sitä vähän heiluttelen? En usko.

Tää lintu on kuulemma sinitiainen(Parus caeruleus), mun mielestä se oli tosi nätti ja sellanen suuhun sopivan kokoinen, mutta siitäkään en tassulla otetta saanut. 

Tässä on sitte se sama sinitiainen yhdessä talitiaisen (Parus major) kanssa, talitiainen oli ihan vähän isompi kuin sinitiainen ja jotenkin lihaisamman näköinen, mutta sekin tassun ulottumattomissa. Pah.

Kotimatka meillä meni oikein hyvin, ei paljon tarvinnu kuskia neuvoa ja rauhallista oli. Ihminen kiitteli kovin, että olin oikein ihanaa matkaseuraa. 

Eilen muuten tuli täyteen puoli vuotta meikäläisen maailmaan putkahtamisesta. Sain lahjukseksi kanankaulaa - NAMI!
 
Hauskaa iltaa kaikille toivottaa Pena.

P.S. Huomenna jossain vaiheessa kerrotaan kuka voitti arvonnan!

5.1.2015

Pikainen katsaus Åboon

Täällä mä nyt oon Åbossa. Matka meni kivasti, sain istuu penkillä ja ihmisen sylissä - ei tarvinnu huutaa yhtään. Ihminen sanoo, että kopassa matkustaminen saa jäädä vain äärimmäisiin pakkotilanteisiin. Suositellaan tota turvavyövaljasta ihan kaikille.

Täs vielä pari kuvaa täältä, kirjottelen sitte kotona lisää ku tän ihmisen puhelimen kans on kauheen hankala kirjoittaa.

Iltalepo

Iltavilli

Hyvää yötä kaikille toivittelee Pena!

2.1.2015

Autolla ajetaan varo-varovasti...

No nii, nyt toi ihminen sitte on keksiny, että me mennään huomenna Åboon. Sen isukki tulee aamulla meidät hakee autolla ja mä saan matkustaa autossa takapenkillä ihmisen vieressä! Ihminen on ostanu mulle tollasen remmin, joka laitetaan sinne auton turvavyön lukkoon kiinni ja sen pitäs sitte pitää mut turvassa. Saas nähdä miten kissan käy. Ja ihmisen. Voi olla ihminen verillä jos ei aamulla vielä saa paria kynttä lyhennettyä...

Siellä Åbossa me mennään ton ihmisen äipän ja iskän luokse muutamaks yöksi kylään. Ihminen aikoo olla siellä ensin mun turvana ja sitte ku mä totun rymyämään siellä, se aikoo lähtee shoppailemaan ja moikkaamaan jotain vanhoja tuttuja, joita se ei oo nähny moneen vuoteen. Tai sitte se vaan istuu siellä kyläpaikassa mun kanssa ja kattoo telkkaria. Se ei oo vielä päättäny kokonaan. 
Mä oon nähny ne ihmisen äipän ja iskän pari kertaa ja ne on vähän pelottavia, ne haisee erilaiselle kun ihminen (vaiks neki on kuulemma ihmisiä, mutta silti!) ja sitte niillä on paljon kovempi ääni. Mut kyl mä uskon, että jos sopivissa määrin saan herkkuja ja kamerat sekä syliyritykset pidetään tarpeeks minimissä, niin meistä tulee kaverit. Ihan parasta ois jos saan siellä rämpiä viidakossa ja juosta portaita ihan niin paljon ku kerkeen. Siellä on kuulemma sisällä portaat mitä mä en oikein tajua ku täällä on portaat vasta tuolla oven ulkopuolella ja sinnehän mä en kauheesti tykkää mennä. Niin ja sitte siellä kyläpaikassa on kuulemma tosi hyvä tiputelkkari, ne tulee kuulemma ihan melkein siihen ruutuun kiinni koko ajan ne tiput ja sitte siellä tiputelkkarissa voi nähdä kuulemma myös rottia ja oravia! Oi, se taitaa olla aika mahtava paikka!

Hauskaa viikonloppua kaikille toivottelee Pena! Ehkä päivittelen reissun aikana tai sitte en, kattoo miten jännä toi tiputelkkari sitte todellisuudessa on. :D

1.1.2015

Vuoden 2015 ensimmäinen

Nyt on vuoden ensimmäisen päivän ihan ensimmäiset hetket meneillään ja haluan sanoa teille kaikille kiitokset, että olette tulleet tänne meidän tarinoita lueskelemaan ja kommentoimaan. Meillä ei vielä ole sitä 20 lukijaa, jota odottelin arvontaa varten, mutta laitetaan siitä huolimatta arvonta pystyyn. Arvontaan voivat osallistua vanhat ja mahdolliset uudet lukijat 5.1.2015 klo 12.00 asti kommentoimalla tähän postiin. Jokainen saa yhden arvan ja palkintona on jotain kisulle ja ihmiselle sopivaa tavaraa. Arvontaa voi halutessaan mainostaa, mutta ei ole pakko. Mainokseksi sopii vaikka toi kuva missä lukee toi arvonta tai sitte joku pieni sivuhuomautus oman blogin jossain tekstissä.
Arvonta pyritään suorittamaan mahdollisimman pian arvonta-ajan päätyttyä, mutta eräistä seikoista johtuen voi mennä päivän verran ylikin. Näistä syistä kuulenette täällä aika pian. :)
Kissamaiset palkinnot

Kissamaisten palkintojen lisäksi matkaan lähtee
nämä enemmän ihmiselle suunnitellut lahjukset.

Vuoden 2014 viimeisenä iltana ulkoa kuului hirveästi pauketta ja pamahduksia, mutta mä otin vaan rennosti ja nukuin enimmäkseen. Ihminen vähän pelkäs etukäteen, että pelkäisin moisia ääniä, mutta ei ne mua niin häirinnyt, enemmän häiritsi ihminen, joka kävi välillä kurkkimassa mitä mulle kuuluu.
Ihminen oli siis koko illan mun kanssa kotona ja nukkumaan mentiin jo ajoissa vaikka ihmistä toi pauke vähän häiritsikin. Se sanoo, että siitä on tullut tylsä kun ei viitsi enää edes vuoden vaihtumista juhlistaa mitenkään. Mun mielestä oli oikein kiva kun se oli taas mun kanssa kotona vaikka maailmalla ois ollu vaikka mitä kekkereitä tarjolla.


Hyvää uuden vuoden ensimmäistä kaikille toivottelee Pena.