1.1.2015

Vuoden 2015 ensimmäinen

Nyt on vuoden ensimmäisen päivän ihan ensimmäiset hetket meneillään ja haluan sanoa teille kaikille kiitokset, että olette tulleet tänne meidän tarinoita lueskelemaan ja kommentoimaan. Meillä ei vielä ole sitä 20 lukijaa, jota odottelin arvontaa varten, mutta laitetaan siitä huolimatta arvonta pystyyn. Arvontaan voivat osallistua vanhat ja mahdolliset uudet lukijat 5.1.2015 klo 12.00 asti kommentoimalla tähän postiin. Jokainen saa yhden arvan ja palkintona on jotain kisulle ja ihmiselle sopivaa tavaraa. Arvontaa voi halutessaan mainostaa, mutta ei ole pakko. Mainokseksi sopii vaikka toi kuva missä lukee toi arvonta tai sitte joku pieni sivuhuomautus oman blogin jossain tekstissä.
Arvonta pyritään suorittamaan mahdollisimman pian arvonta-ajan päätyttyä, mutta eräistä seikoista johtuen voi mennä päivän verran ylikin. Näistä syistä kuulenette täällä aika pian. :)
Kissamaiset palkinnot

Kissamaisten palkintojen lisäksi matkaan lähtee
nämä enemmän ihmiselle suunnitellut lahjukset.

Vuoden 2014 viimeisenä iltana ulkoa kuului hirveästi pauketta ja pamahduksia, mutta mä otin vaan rennosti ja nukuin enimmäkseen. Ihminen vähän pelkäs etukäteen, että pelkäisin moisia ääniä, mutta ei ne mua niin häirinnyt, enemmän häiritsi ihminen, joka kävi välillä kurkkimassa mitä mulle kuuluu.
Ihminen oli siis koko illan mun kanssa kotona ja nukkumaan mentiin jo ajoissa vaikka ihmistä toi pauke vähän häiritsikin. Se sanoo, että siitä on tullut tylsä kun ei viitsi enää edes vuoden vaihtumista juhlistaa mitenkään. Mun mielestä oli oikein kiva kun se oli taas mun kanssa kotona vaikka maailmalla ois ollu vaikka mitä kekkereitä tarjolla.


Hyvää uuden vuoden ensimmäistä kaikille toivottelee Pena.

25 kommenttia:

  1. Jee arvonta, nyt pitää koittaa seuraako onni tänäkin vuonna eli osallistutaan ja laitetaan meidän sivulle mainos tai kerrotaan seuraavassa postauksessa tai kummatkin kuhan ehdin/jaksan mutta viimeistään huomenna eli tänään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän nähdään sitten jo ihan muutaman päivän päästä josko se onni vieläkin seurailee. :D

      Poista
    2. Nyt laitoin mainoksen gadgetteihin ja vielä tohon mun aikasempaan postaukseen kun unohin tän koko jutun jo... (lyhyt muisti) :D

      Poista
    3. Siellähän se näkyy mainos olevan teillä ja mainoshan ei ollut vaatimus vaan ihan jos ite haluaa ni sitte... :D

      Poista
    4. Tiedän tiedän, kuhan haluan olla kiva :)

      Poista
  2. Me me me osallistutaaaaaan! Laitetaan mainos sivuillemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pena: Mä olin ihan varma, että vaikka ketään muuta ei kiinnostais, niin ainakin te osallistutte. :D

      Poista
  3. Ja mekin, mekin!
    Emäntä mainostaakin, kunhan taas kunnolla koneelle asettuu.
    - Pipsu, Miiru ja emäntä -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pena: Hyvä, arvelinkin, että kyllä tekin sieltä ehditte osallistumaan. :)

      Poista
  4. Me osalistutaan ja pannaan mainos omaan plokiin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pena: Jee, vähän oottelinkin, että tuutte osallistumaan. :D

      Poista
  5. Hyvää uutta vuotta! Me osallistutaan ja laitetaan mainostaen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pena: Hyvää uutta vuotta ja kiva, että osallistutte ja mainostatte, jotenkin aavistelin, että kyllä tekin osallistutte. :)

      Poista
  6. Oikein hyvää uutta vuotta! Me ei osallistuta tällä kertaa, ollaan meinaan oltu jo sen verran onnekkaita joulukuussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pena: Hyvää uutta vuotta! Mä en sitten laita teille arvontalappua arvonta-astiaan jos kerta tuntuu, että onni on liikaa vaivannut. :D

      Poista
  7. Hyvää uutta vuotta! Me ollaan arvonnassa mukana, ja laitetaan mainoskuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pena: Hyvää uutta vuotta! Tervetuloa mukaan arvontaan ja kiva kun mainostatte!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi ja arvontaan mukaan!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Tervetuloa lukemaan ja mukaan arvontaan!

      Poista
  10. nyt on 20 lukijaa, kun ryhdyttiin alexin kanssa teidän lukijaksi. Pena: olet söpö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pena: Jee, vihdoinkin 20 lukijaa! Tervetuloa lukemaan ja arvontaan!

      Poista
  11. Mukana täälläkin.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiempi kommenttini oli syystä tai toisesta häipynyt tästä, blogger väittää, että olin sen poistanut, mutta tietääkseni en... Eli tervetuloa lukijaksi ja Pena tosiaan päätti ottaa sinutkin arvontaan mukaan vaikka tuo kommenttisi tulikin vasta arvonnan aikarajan jälkeen. :)

      Poista

Tähän saapi kertoa mitä on mieltä meidän höpinöistä! :)