29.8.2015

No nih! Ja studiokuvat.

Eilen ihminen tuli kotiin sieltä töihin-jutusta, laitto mulle ruokaa kuppiin ja häipy taas johonkin saman tien. Melkein pari tuntia myöhemmin se tuli kotiin joku pikkuruinen pahvilaatikko kainalossa. Mä olin ihan pettynyt kun ei ollut mitään herkkuja, mutta nyt vähän helpottaa - se on ostanu meille uuden tietsikan mikä tietty tarkoittaa sitä, että me päästään taas kirjoittelemaan tänne vaiks joka päivä jos jaksetaan!

Sillon viimeks siellä näyttäytymisessä ihminen raahas mut sinne yhteen kopperoon missä oli sellanen ihan kiva ihminen kameran kanssa, se oli joku Tessa. Tessa otti musta aika monta kuvaa ja eilen ihminen viimeinkin sitten sai ne kuvat siltä Tessalta, ihmisen mielestä ihan kivat, mutta nyt kuulemma ajattelee, että ois sittenkin pitäny valita vähän vaaleempi tausta niin noi mun mustat kohdat näkyis paremmin. Ei näissä näy yhtään, että mun korvissa on tupsut.
"Voisit mennä muualle sen kameran kanssa!"
"En taatusti kato sitä lelua!"
"Joko tää piina kohta on ohi?"

Hauskaa iltaa kaikille sanoo Pena, joka tänään teki ensimmäisen merkkauksensa - ihmisen vaatekaapissa saattaa vähän haista kissan pissa...

P.S. Tessan tuotantoon voi tutustua osoitteessa tessa.lv

30 kommenttia:

  1. Onnittelut uudesta koneesta! Onks siinä lämmintä kohtaa löhöillä? - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän toi ihminen anna mun yhtään mennä koneen päälle! Heti hätistää pois jos edes vilkasen päin. Ihme ku saa kirjoittaa mitään.
      -Pena

      Poista
  2. Hienoa että saitte uuden koneen! Postaustulvaa odotellessa ;)
    Ai merkkaus - Kyllä se morsian nyt pitäisi löytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omituisen paljon se haittaskin elämää, ettei ollu kunnollista konetta. Eiköhän tästä kohta joku tulva ala kunhan päästään taas vauhtiin. :D
      Joo, nyt pitää laittaa vauhtia daamin etsintään, toivottavasti ei tuu merkkailusta tapa.

      Poista
  3. Hyvä, että saitte uuden koneen, saadaan kuulla taas sun juttujas Pena useemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eiköhän taas ala juttuja löytymään...
      -Pena

      Poista
  4. Jee ollaankin mietitty millon se uusi kone rantautuu! Hienot kuvat sulla Pena, oot aika komee poika mut älä hei merkkaile.. Ja ihmiselle tiedoks et mustista ja mirristä saa sitä yhtä pissinhajun karkottajaa sinisessä suihkepullossa, lähtee muuten hyvin haisut pois terkuin kokemusta on..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin aikakin hommata kone, kauheeta ku ei nykyään pysty oikein mitään hommia hoitamaan jos ei oo konetta...
      Mä pyyhkäsin pissat seinästä saman tien tollasella jollain haisevalla siivousliinalla ja mun mielestä tuolla kaapissa ei haise pissi, mutta pitää laittaa joku sellanen, jolla ei kissaa oo, nuuhkasemaan kaappia ni sitte vasta voi sanoa varmasti ku eihän sitä tiiä jos on oma nenä tottunu haisuihin niin ettei enää huomaa.
      -ihminen

      Kiitos, oisin kyl pärjänny ilman totaki kamerakidutusta.
      -Pena

      Poista
  5. Pena, sä vaan komistut :) Ihan hyvä, kun välillä annat ottaa kuvia, kato saat entistä enemmän ihailua silleen. Ja ihailu tuntuu kivalta, eikö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kyl nolottaa se ihailu homma. Parasta ois ku sais vaan olla ja kuorsata rauhassa.
      -Pena

      Poista
  6. Moi Pena mukavaa kun se sun ihmine lopultaki sai sen koneen! Kyllä olet komee kolli,mut älä viitti merkkailla sen ihmisen paikkoja se ei ol ollenkaa kivaa! Toivottavast saat pian sen morsmaikun ni se merkkailu voi jäärä pois! Hyvää sunnuntaita sul js sun ihmisel!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä viitinkö enää merkata ku toi ihminen sai hirveen naurukohtauksen ku merkkasin ja jotenkaan ei vaan oo kivaa ku nauretaan suoraan päin nassua.
      -Pena

      Poista
  7. Onnea uudesta koneesta! Jos siellä komea kolli merkkailee reviiriään niin veikkaan eikun väitän että ihmisellä menee hermo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eilen ainaki toi ihminen vaan nauro ihan täysillä ku merkkasin...
      -Pena

      Poista
  8. Jeee, Penan ja ihmisen juttuja onkin odoteltu! Komeita kuvia Penasta.

    VastaaPoista
  9. Penan kuvat onnistui oikein hienosti! On kyllä komea poika! :) Toivottavasti merkkailu jäisi tähän yhteen kertaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Todellakin toivon, että enempää ei merkkailla, tai jos merkkailee niin sitte jonnekki muualle ku vaatekaappiin, kylppäri vois olla aika hyvä. :)

      Poista
  10. Yh, toivottavasti merkkailu ei toistu! Komeita kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin toivotaan. :) Kiitos, onhan ne tyylikkäät kuvat vaikka Pena ei niin tilannetta arvostanutkaan. :D

      Poista
  11. Upeat kuvat kerta kaikkiaan! :) Toivotaan että merkkailu jäi tähän yhteen kertaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, yks kerta ois ihan riittävän monta kertaa, mutta jos on pakko ni menis sitte ees vaikka kylppäriin merkkailemaan ni ois helpompi siivota. :)

      Poista
  12. Kylläpä onkin hyvät kuvat komistuksesta!

    VastaaPoista
  13. Hieno etujalat reteesti levällään asento näissä kuvissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla vähän sellanen 'nyt mä tästä ampasen' -asento. :)

      Poista
  14. Jipii, onnea uudesta koneesta!! ♥ Huiput kuvat komeasta Penasta! Tosi hienosti poseerasi kamerainhosta ja jännittävästä tilanteesta huolimatta! :) Mie uskon, että meillä ei tulisi studiokuvista mitään edes Noran kanssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin jipii! Mä uskalsin mennä kuville vain koska oli tarpeeks pieni huone ja huoneessa ei ollu piilopaikkoja eikä pakoteitä. :) Vaiks kyllä mä tuollakin jouduin kissaa jahtaamaan ennen kuin se saatiin tohon kuvauspaikalle. :D

      Poista

Tähän saapi kertoa mitä on mieltä meidän höpinöistä! :)