31.12.2016

365+1 Days of their lives, The End

Meidän vuosiprojekti on nyt tullut päätökseensä. Me kiitetään kaikkia, jotka on jaksaneet koko vuoden käydä katselemassa näitä kuvia, ja niitä, jotka on jaksaneet kommentoidakin niitä. Viimeinen satsi tulee tässä:
Joulukuun yhdeksästoista - herkut menivät niin nopeasti, että eivät tarttuneet kuvaan.
Joulukuun kahdeskymmenes - Sinä aamuna hän halusi syödä sen pienen muovikääreenkin, jonka sisällä herkut hetkeä ennen vielä olivat.
Joulukuun kahdeskymmenesensimmäinen - Sinä aamuna hän näytti pelottavalta!
Joulukuun kahdeskymmenestoinen - "Mä syön nää kaikki!"
Joulukuun kahdeskymmenes kolmas - "Anna nyt vaan ne herkut, ja ota tää puku pois multa!"
Joulukuun kahdeskymmenesneljäs - Jouluaattona meillä kävi pari tonttua. :)
Joulukuun kahdeskymmenes viides - Pukin tuomisia.
Joulukuun kahdeskymmeneskuudes - "Ääk, mikä toi on, se syö mut!"
Joulukuun kahdeskymmenesseitsemäs - Piilossa kuusen alla.
Joulukuun kahdeskymmeneskahdeksas - "Mikä se oli???"
Joulukuun kahdeskymmenesyhdeksäs - "Kyl tää tuoksuu ihan kivalta"
Joulukuun kolmaskymmenes- On mahdollista, että kissa on kaksi sekuntia paikallaan!
Joulukuun kolmaskymmenes eka - Vuoden viimeiset halit.


 Kiitos kaikille menneestä vuodesta ja kaikkea hyvää vuodelle 2017 toivottavat Pena, Punkku ja ihminen!

24.12.2016

Oi kuusipuu!

Jouluruokaa on syöty ja uusilla leluilla on leikitty, kuusi saa olla rauhassa ja kaikilla on hyvä mieli. Pojat nukkuvat, ja pian nukun minäkin, mutta vielä ennen sitä haluamme toivottaa teille kaikille valtavan hyvää joulua!
Tähän ei ole ainakaan vielä kukaan tuntenut tarvetta kiivetä.
Hyvää joulua toivottavat ihminen, Pena ja Punkku.

23.12.2016

Vuosi sitten

Vuosi sitten tähän aikaan meillä oli todella jännittynyt tunnelma. Penan joululahja saapuisi pian. Siinä sitten vähän ennen puolta päivää ovikello soi, Pena päästi ovikellomurinansa, ja avasin oven. Sisään tuotiin koppa, josta kuului kummia! Siellä oli ihan pieni kisu, joka pian olisi Penan paras kaveri. Tässä muutama muisto vuoden takaa:
Vähän piti näyttää kuka on herra talossa. :)

Pikku-leijona.

Uni
Krooooooooooooooooooooh...

Vaikka Punkku on pieni riiviö, jolta mikään ei ole turvassa, en antaisi pois, en vaikka minkälaista summaa tarjottaisiin. 😺 Niin paljon iloa tämä pieni riiviö on meidän, varsinkin Penan, elämään tuonut, että kaikki alas revityt verhot ja auki revityt leipäpaketit annetaan anteeksi heti, eikä niitä muistella pahalla. Parempaa joululahjaa ei olisi voitu toivoa, tänä vuonna ei vastaavaa tule, mutta kyllä näille joku jännä kiipeilyjuttu pitää jouluksi käydä hakemassa. 😉
Hyvää joulun odotusta kaikille sanoo ihminen, jonka syliin tarinan päätähti juuri kiipesi kehräämään. 💖

19.12.2016

365+1 Days of their lives, part 50

Kohta se on se joulu taas. Mua on vähän ruvennu jännittää, että tuleeko mulle tänä vuonnaki sellanen iso joululahja, ku tuli viime vuonna, mut ihminen kyl vakuuttaa, että ei tuu. Vois kyl tulla, kyl tänne yks karvapää vielä sopis. Ja tää ei sitte tarkota, että penska ois jotenki ihana. Täs ois näit meidän kalenterikuvia menneeltä viikolta.
Joulukuun kahdestoista. Sinä aamuna Pena päätti, että oli hänen vuoronsa olla eka.
Joulukuun kolmastoista. "Anna nyt vaan ne namit, tai..."
Joulukuun neljästoista. "Mitä, ai nyt jo on aika herkutella?"
Joulukuun viidestoista. "Nää tuoksuu niiiiiiiiiiiin hyvälle!"
Joulukuun kuudestoista. He todella, todella, todella halusivat herkkunsa heti.
Joulukuun seitsemästoista. Päivä, jona melkein menetin sormeni kissapedoille.
Joulukuun kahdeksastoista. Maailmassa ei enää ollut mitään muuta, kuin tuo pieni muovipussi täynnä herkkuja.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja PrimaCateille taas kiitos herkullisesta viikosta! Sanoo Pena, joka jo odottaa jouluyllätyksiä ja Punkku, joka jo toivoo, että toi penskaks nimittely loppuis jo.

11.12.2016

365+1 Days of their lives, part 49

Meidän viikko on ollu vähän laiska ja sitte vähän kiireinen. Laiskat osat oli ihan parhaita.
Joulukuun viides. Onko tämä tottakaan? Kissa joka ei heti riennä herkkuja ottamaan?
Joulukuun kuudes. Herkut niin hyvät, että tuli pakettiinkin hampaanjäljet syvät!
Joulukuun seitsemäs. Ihminen oli niin hidas, että piti näytää sille missä oikea luukku on!
Joulukuun kahdeksas. Pieni pesu tarvittiin ennen kuin herkkuihin tartuttiin.
Joulukuun yhdeksäs. Ei saanut Pena herkkuja yksin popsia, kun paikalle riensi pieni punainen napsija.
Joulukuun kymmenes. Kiertämällä ja vääntämällä herkut saa helpommin ulos kuin nätisti ottamalla?
Joulukuun yhdestoista. Pena odottaa palvelua.

Hyvää sunnuntain iltaa kaikille ja mahtavaa alkavaa viikkoa toivottavat Pena ja Punkku, jotka rakastavat tätä PrimaCatin kalenteria!

4.12.2016

365+1 Days of their lives, part 48

Onpa ollu kiva viikko! Ihminen on ollu meidän kanssa kotona melkein koko ajan ja ollaan saatu vaan olla ja köllötellä. Paitsi eilen, kun se sekos jotenkin ja siivos ainaki kolme tuntia.
Tällasta meillä on ollu tällä viikolla:
"Uusi ihana huiska, niin kiva ja mahtava!"
Tää tais olla jo joulukissapostissakin, mutta laitettiin tähänkin.

Joulukuu alkoi tässä välissä. Meillä on ihan oma joulukalenteri ja ihmisellä ihan oma. Me kirjoitettiin vähän ennen joulukuuta PrimaCatille, ja kysyttiin jos voitais saada blogiin testiin niiden kalenteri, kun ihminen ei ollu löytänyt sellaista kaupasta. Pari päivää meni, ja PrimaCatin ihmiset oli laittanu kalenterin meille postiin. On kyllä todella herkulliset herkut ollu joka luukussa! Kirjoitetaan kunnon arvostelu sitte, ku on kaikki luukut kateltu.
Joulukuun eka. Päivä, jona kissoista näkyi vain häntä!
Joulukuun toka. Päivä, jona hän pelästyi, että herkut oli jo syöty!
Joulukuun kolmas. Päivä, jona salama oli niin kirkas, että meinasi herkut jäädä näkymättä!
Joulukuun neljäs. Päivä, jona herkkujen tuoksu houkutteli syömään ihmisen sormea!
Mukavaa sunnuntaita kaikille ja muistakaa olla kilttejä, että tulee sitte jouluna niitä lahjuksia siltä joulu-ukkelilta!
-Pena ja Punkku


1.12.2016

Salaisen joulukissan paketti


Eilen ihminen kävi hakemassa postista ison paketin, tai tollasen pussukan. Penaa ei niin kauheesti kiinnostanu, mutta mä olin heti tutkimassa ihan täysillä. Tuoksu ihan selvästi jollekin jännälle.
Sitte ihminen avas ton pussukan, ja alko Penaaki kiinnostaa. Pena sitte autto vähän niitä lahjoja pois tuolta pussista, ku ihminen ei heti osannu ottaa kaikkii pois sieltä.

Aika iso kasa paketteja me saatiin, vaiks oli osa ihmisellekin.
Pena rakastu oitis tähän, sitä ei ois saanu laittaa lainkaan pois näkyviltä, mutta ihmiset nyt on ihmisii.
Me tykätään meidän uusista leluista tosi paljon, mut kyllä herkut oli tän paketin parasta antia. Harmi vaan, että edes joulun kunniaksi ei saada syödä niitä kaikkia kerralla. Tollasii oli paketissa kissoille, toi tupasvilla on hauska, kun se kutittaa nenää ihan kauheesti:
Ihmistäkin oli muistettu, ja se on ihan onnessaan näistä, mitä se sai. Suklaa tuli kuulemma just oikeella hetkellä, sitä tarvittiin.
Meidän salainen joulukissa on Peppi blogista Joulu Mimmin Luona. Peppi on meille vähän vieraampi tuttavuus, mutta onneks joulukissa löysi silti perille ja mikäs sen mukavampi tapa aloittaa tutustuminen, kuin pakeitsta kantautuvia viestejä tuokustellen! Me mennään nyt ihailee Pepin upeeta mustaa turkkia tuolta blogista vähän lisää, viettäkää te hauskaa iltaa kaikki! Kiitos mukavasta paketista Pepille ja ihmisillensä sanovat Pena, Punkku ja ihminen!

29.11.2016

365+1 Days of their lives, part 47

Täs ois näit meidän kuvia reilulta viikolta. Meillä on ollu aika rauhallista, paitsi Punkku ei yhtenä päivänä ollu kauheen rauhallinen muuta ku kotona. Ihminen kertoo siitä tuolla kuvien välissä jotain.
"Anna mä laulan sulle!"
Hiukkasen karvaa harjassa
"Kuhan roikuskelen"
Loppuun leikitty
"Jos mä vaikka tän ottaisin."
Tämän jälkeen ihminen ei ollut kovin rakastettu hetkeen.
Ihminen halus tähän kertoo ihan ite, me ois kuulemma selitetty jotain ihan höpöjä kuitenki: En oo koskaan nähnyt mitään sellaista, minkä viime lauantaina näin, enkä halua enää ikinä nähdä, joten Punkun näyttelyt olivat nyt tässä. Näyttelypaikalla kaikki meni ihan normaalin kaavan mukaan, eikä mikään valmistanut mua tulevaan. Kun sain häkin valmiiksi ja kissan häkkiin, tapahtui jotain aivan omituista, käsittämätöntä jopa. Häkissä Punkku sai varmaankin jonkinlaisen paniikkikohtauksen, se pyöri selällään ympyrää ja huusi ja sähisi, kaikkea ohi menevää piti läiskiä kynsillä ja silmissä oli silkkaa pakokauhua. Kun viimein sain otettua kissan ulos häkistä, omiin rattaisiin, hän rauhoittui ja oli taas oma ihana itsensä, mutta siitä huolimatta kävin sihteeristössä ilmoittamassa, että emme sittenkään osallistu, ja pian sen jälkeen Miukumaan mami ystävällisesti tuli hakemaan meidät näyttelypaikalta kotiin. Lyhin näyttelypäiväni näytteilleasettajana ikinä, mutta jos kissa ei halua, niin sitten en halua minäkään. Tavallaan harmittaa kovasti, mutta toisaalta nyt saa molemmat kissat keskittyä olemaan kissoja, eikä niitä enää raahata muutaman kerran vuodessa kauneuskisoihin ihmettelemään ja ihmeteltäväksi. Ihmisten pitää vaan tulla meille kylään, jos haluavat nähdä poikia.
Taidetaan muuten olla yksi paita velkaa Punkun isoisän Morin ihmiselle, kun siihenkin osui vähän joku kynsi, onneksi vain paitaan.
Punkku tipunsa kanssa.
"Se on TYHJÄ! Jos et nyt anna ruokaa, sulatan sut näillä nälkäsäteilläni!"
Jotain jännää repussa. Muutakin, kuin tuo kissa siis.
Hyvää viikkoa kaikille toivottavat Pena ja Punkku, joiden mielestä elämä eläkkeellä on parasta! 
P.S. Tuolla lehdessä voi olla ehkä joku tuttukin: Kissaposti (pdf)