4.12.2016

365+1 Days of their lives, part 48

Onpa ollu kiva viikko! Ihminen on ollu meidän kanssa kotona melkein koko ajan ja ollaan saatu vaan olla ja köllötellä. Paitsi eilen, kun se sekos jotenkin ja siivos ainaki kolme tuntia.
Tällasta meillä on ollu tällä viikolla:
"Uusi ihana huiska, niin kiva ja mahtava!"
Tää tais olla jo joulukissapostissakin, mutta laitettiin tähänkin.

Joulukuu alkoi tässä välissä. Meillä on ihan oma joulukalenteri ja ihmisellä ihan oma. Me kirjoitettiin vähän ennen joulukuuta PrimaCatille, ja kysyttiin jos voitais saada blogiin testiin niiden kalenteri, kun ihminen ei ollu löytänyt sellaista kaupasta. Pari päivää meni, ja PrimaCatin ihmiset oli laittanu kalenterin meille postiin. On kyllä todella herkulliset herkut ollu joka luukussa! Kirjoitetaan kunnon arvostelu sitte, ku on kaikki luukut kateltu.
Joulukuun eka. Päivä, jona kissoista näkyi vain häntä!
Joulukuun toka. Päivä, jona hän pelästyi, että herkut oli jo syöty!
Joulukuun kolmas. Päivä, jona salama oli niin kirkas, että meinasi herkut jäädä näkymättä!
Joulukuun neljäs. Päivä, jona herkkujen tuoksu houkutteli syömään ihmisen sormea!
Mukavaa sunnuntaita kaikille ja muistakaa olla kilttejä, että tulee sitte jouluna niitä lahjuksia siltä joulu-ukkelilta!
-Pena ja Punkku


24 kommenttia:

  1. Mukava viikko teillä on ollut ja joskus pitää hiukka myös siivota. Hyvät herkut maistuu aina ja niitähän näin joulunaikaan saattaa tulla lisää.
    Punkulle terveisiä eli eihän siellä näyttelyhäkissä pidä ihan niin paljon tressaantua, mietis vielä joskos joskus tulet uudelleen.
    Maijankin piti silloin lauantaina tulla sinne Turokin näyttelyyn, mutta minä ihminen en sitten jaksanutkaan lähteä ja täytyy myöntään äin: Maija oli päivästään kotona iki onnellinen.
    Leppoisaa joulunaikaa teille sinne koko porukalle.....täältä Maija,Pena ja ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kyl vaikuttaa, ku me saatais aina vaan vähemmän herkkuja. Ehkä se on vaan jotain harhaa, mutta siltä kyllä vaikuttaa.
      Punkku ei enää lähde kokeilee näyttelyihin, ihminen sanoo, että kun kissa ei tahdo, niin sitte ei tahdo ihminenkään.
      -Pena

      Poista
  2. Miten teillä on onnistunu tuo joulukalenterin herkkujen saanti ajallaan? Meillä se ei oo oikein pelittäny, saadaan herkut miten sattuu :(
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen on harjotellu Penan kanssa kaks jouluu jo, niin onhan se väkisinki oppinu jo!
      -Punkku

      Poista
  3. Ihania kuvia taas kerran. Hupsuja nuo ihmiset välillä, kun alkavat siivoamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ihminen oli kyllä ihan hullu sen siivoomisensa kanssa, monta tuntii yhtä pientä huushollii jynssäs!
      -P&P

      Poista
  4. Hei, mä en oo saanut tänään Primakalenteri herkkua!!! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivottavasti sait ainaki heti tän jälkeen!
      -Pena

      Poista
  5. Ihana tuo viimeinen kuva! Täälläkin riehuttiin eilen imurin, rättien ja moppien kanssa..

    VastaaPoista
  6. Hehee, tikkana kohti joulua, pojat! Hienoja punaisia.

    VastaaPoista
  7. Ihmisillä on sellainen paha tapa, että yhtäkkiä ne saattavat saada sellaisen siivousvimman päälle. Silloin pitää kissojenkin olla vähän varuillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks meillä on toi vimma nykyään aika harvoin ihmistä riivaamassa. Ei tollasta joka päivä jaksais!
      -P&P

      Poista
  8. Oi voi, täällä ollaan oltu niin ajattelemattomia ettei ole ymmärretty kissoille joulukalenteria hankkia. Onneksi teillä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut teille ois pitäny hankkii niin monta, ku on niit pentuja! Ens vuonna sitten.
      -Pena

      Poista
  9. Ootko sä Punkku muuttunut oravaksi? Pena on niiin komea tuossa joulukalenterikuvassa, pus pus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku oravatki on paisteja. Mä oon kissa! Ai mä en saanu pusuja. Tosi reiluu.
      -Punkku

      Poista
  10. Heh, Penan ilme näyttää kyllä säikähtäneeltä tuossa neljännessä kuvassa. Onneksi herkkuja riittää vielä monen monta päivää :D Maku on ollut selvästi hyvä, kun viimeisessä kuvassa nuuhkitaan niin tarkasti ihmisen sormea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai sitä pelästyy vähemmästäki! Herkut katoaa välittömästi, kun luukku aukee. Onneks sain ne sitte hetken päästä. Ja onneks niitä on vielä joka päivälle.
      -Pena

      Poista
  11. Kiva kalenteri teilläkin, me ei olla tuollaisista kalentereista tiedettykään. Mutta eikö se siivous ole hauskaa? Mä ainakin tykkään seurata ja auttaa -Eemeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaisia kalentereita niitä näkyy olevan, toi on ainaki tosi herkullinen! Se tavallinen siivous on ihan ok, mutta toi tollanen monen tunnin riehuminen on jo ihan kamalaa, ei sellasta pieni kissa ymmärrä ollenkaan.
      -P&P

      Poista
  12. Mami kotona ja oma joulukalenteri, kuulostaa ihan huipulta viikolta! Meillä on vielä 1,5 viikkoa odotusta ja sitten saadaan pari viikoa köllötellä yhdessä kotosalla. :)

    VastaaPoista

Tähän saapi kertoa mitä on mieltä meidän höpinöistä! :)