19.4.2017

Sellanen pääsiäispärskijäinen

Meillä oli vähän erilainen pääsiäinen, täynnä huolta ja murhetta, eikä yhtään pääsiäismunaa. Ensin oksensi Punkku, ja kun Punkku vihdoin lopetteli, aloitti Pena. Yhden päivän Punkku makasi kuin märkä tiskirätti kiipeilypuun yläpedissä, välillä kävi vähän kokeilemassa josko vesi tai kanaliemi pysyisi sisuksissa, mutta ei. Toisena päivänä Punkku sai vähän jopa syötyä, mutta suurin osa tuli ylös kuitenkin. Jossain välissä Pena tuli makkarista ja päästi sellaiset yrjöt, että huippatirallaa, olinpa sopivassa paikassa suu auki just silloin. Siinä kohtaa meinasin minäkin ykätä. Ennen taudin siirtymistä Penaan olin jo soittamassa päivystävälle eläinlääkärille, että laittaa laitteet tulille, ja katsotaan onko Punkku syönyt vaikka jonkun lakanan tai muuta yhtä fiksua, mutta tavallaan onneksi Penakin sitten oksensi, niin meitsin huoli- ja murheasteikko pääsi vähän viilenemään, eikä lekuria tarvittu. Nelisen päivää tätä taisi kaikkiaan kestää, ja on vissiin meikäläisen käsissä siirtynyt eteenpäinkin. 
Ympäri Suomen olen kuullut lähipäivien oksuista kissoilla, ja mietinkin, että ollaanko me kaikki käyty jossain samassa tapahtumassa hakemassa pöpö, joka nyt sitten jyllää...
Onneksi nyt on kaikki kunnossa, ja pojat löytäneet paikkansa auringossa.
Onks tässä sitä aurinkoa saatavilla?
Aah, miten ihanan lämmintä!
Tääl mitään aurinkoo oo.
Tai no, joku kyl lämmittää mun pyllyy.
Toi valo ei siis tuu mun pyllystä!
Ai se arska oliki tässä!
Mukavaa loppuviikkoa kaikille toivottelee ihminen ja kaksi auringosta onnellista kissaa.
Ketkäs kaikki on lauantaina tulossa Eläinystäväni-tapahtumaan Helsingin messukeskukseen?

27 kommenttia:

  1. Me ollaan kuultu kanssa oksutautisista, mutta me ollaan syöty vaan liikaa pääsiäiskauraa ;) Lähetetään emäntä moikkaan sua lauantaiksi messuille - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata syödä liikaa sitä kauraa, emäntä ei välttämättä oo siitä kauheen onnellinen. :) Kiva, että laitatte emännän lauantaina liikkeelle!

      Poista
  2. Ihanaa kuulla, että ootta pojat taas kunnossa!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me kauan viititä sairastaa, tottuu toi ihminen liikaa siihen, että matot pysyy paikallaan.
      -Pena

      Poista
  3. Voi hurjistus mikä kurja tauti oli teillä. Me on pysytty terveenä.
    Keskityn Tampereen puutarhamessuihin, joten eläinystävät jää väliin. Joku vuosi pitäisi kyllä nekin koluta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tamperelaiset Supermessut on myös hyvin houkuttavat, harmillisesti osuu samaan viikonloppuun näitten eläinjuttujen kanssa. Ehkä messujärjestäjät molemmissa kaupungeissa joskus ymmärtää, että kannattaa laittaa hyvät tapahtumat eri viikoille. :)

      Poista
  4. Voi hitsi mikä tauti! Onneksi on mennyt ohi jo, ja toivottavasti pysyykin poissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin matot ja huonekalut pöllyää siihen malliin, että tauti on voitettu. Toivottavasti ei tuu toiste.

      Poista
  5. Tyhmiä tollaset pöpöt! Muakin on vähän oksuttanut, eikä ruoka maistu, tylsää. t. Sofi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti sun olo on jo menossa parempaan suuntaan!
      -Pena ja Punkku

      Poista
    2. Ikävää, Sofi. Ootko jo parantumaan päin?

      Poista
    3. Joo, mä olen jo parempi, mutta Olga sai saman pöpön ja sillä on vielä paha olo. Mami tietty raahasi meidät ellillekin, mutta eipä sielä mitään sen kummempaa. Pahoinvointilääkettä ja ruutalla ruokaa, jos ei muuten syödä. Kirjoitellaan siitä enemmän blogissa.

      Poista
  6. No voi että, olipa teillä kurja pääsiäinen! :/ Mutta onneksi on ohi jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks on ohi, ja onneks ei tarvittu lekuria. :)

      Poista
  7. Hirmu ikävää tuommoinen tauti, mutta onneksi lopulta sitten OHI ON.

    VastaaPoista
  8. Tylsä pääsiäinen teillä. Emäntä poikkeaa lauantaina messuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi tylsää. Onneks ei oo enää. Me sanotaan meidän ihmiselle, että yrittää tähyillä, jos vaikka näkis sun emännän kanssa.
      -P&P

      Poista
  9. Voi kurjuus tollasta mahapöpöä. Meille ei oo tullu, että ei se ainakaan blogistanian kautta tartu.

    Morin kanssa ollaan messuilla lauantaina, eli siis huomenna. kääk. kauheasti tehtäviä asioita ennen sitä.
    Nähdään siis huomenna! (sä et varmaan halua tulla meidän kanssa 4.55 bussilla?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyl tosi kurja pöpö. Hyvä, että ei oo teillä ollu mahapöpöä.
      Onneks tuli ostettua toi bussilippu jo ajat sitten, eikä ihan noin aikaiseen vuoroon. :D

      Poista
  10. Vähänkö tylsiä pöpöjä, mutta onneksi pöpöt lähtee nopsaa pois eikä ole sen kummempia! Täältä kukaan ei lähtenyt messuille kun suunnitelmat meni plörinäksi :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sais pysyy poissa kaikki pöpöt.
      No onpa harmi, että suunnitelmat teki temput. Niin sitä joskus vaan käy.

      Poista
  11. Onneksi kaikki on nyt ok. Tuommoiset aiheuttavat aina suurta huolta ja murhetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoli ja murhe oli kamala, mutta onneksi ystävien tuki auttoi jaksamaan.

      Poista
  12. Onneksi tauti meni pois! Aika tarttuvaista sorttia taitaa olla tuo teidän pöpö. :/ Aurinkopehvalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika nopeesti tauti vilahti meiltä eteenpäin, mutta onneksi on jo meiltä kokonaan ohi, ja naapurissakin neidot suurimmalta osin ainakin kunnossa.
      Aurinkopehva ei ehkä ikinä lakkaa naurattamasta. :D

      Poista
  13. Voi ei! :( Onneksi meni itsestään ohi. Mie en ole kuullutkaan, että joku pöpö olisi jyllännyt ja me täällä pohjoisessa ollaankin vältytty siltä.

    Vai oli teillä suusta suuhun -kokemus, vähemmästäkin lentäisi laatta itselläkin. :x

    VastaaPoista

Tähän saapi kertoa mitä on mieltä meidän höpinöistä! :)