17.12.2017

Salainen joulukissa 2017

Tänä vuonna kävikin niin hienosti, että itse joulukissa arpoi meidät oman pakettinsa vastaanottajaksi! Me on yritetty päästä kirjoittamaan tätä juttua jo vaikka miten kauan, mutta nämä yhteydet täällä ruotsalaisessa metsässä on vähän mitä on ja ihmisellä on töissä jonkun pässinpään lataushimojen takia estetty kaikenlaisia hupisivustoja, niin se ei ole sielläkään päässy meidän puolesta tätä tekemään.
Pitäähän se merkata, kun haisee väärälle!

Paketin avaamistilanteessa ihminen ei tajunnut ottaa kunnon kameraa esiin, vaan mentiin kännykällä, joten kuvat nyt on sitte kännykkäkuvia. Ihan hirveitä kännykkäkuvia. Kuvaustilanteessa myös tapahtui yksi pikkuinen juttu, joka vähän keskeytti homman, eikä sitä kuvaamista ole oikein voinut sen jälkeen jatkaa, kun se homma meinaa toistua joka kerta. Nytkin se toistui just tossa ihmisen selän takana, onneks ei tähän näppikselle kuitenkaan. 

Tästä riittää hupia pitkään!
Ihan huippu, tonne sisälle saa nameja,
ja niitä saa sitte onkia noista reijistä ulos!

Joulukissan kirje, ja paketit
Posti kulki niin hitaasti, että saatiin
avata heti!
Paketissa oli tuo tuollainen jouluinen pussi, jota mä tossa yhessä kuvassa nuuskuttelen, siinä lukee, että saa avata vasta jouluna! Ei millään maltettais odottaa, mutta ihminen on tiukkana, ja onpa kerran jopa muka jo unohtanut, että sellainen pussukka on odottamassa!
Tassulinnan emännälle suuri kiitos joulukissana toimimisesta jälleen tänäkin vuonna! Kiva, että saimme olla mukana ja valtavan iso kiitos hienoista lahjoista! Pahoittelemme postauksen viivästymistä, ja sitä jos kuvista Penan tempauksen takia puuttuu jotain; kaikki oli kaavittava kiireellä piiloon, ja ei olla ihan varmoja jäikö jotain kuvaamatta tämän kiireen takia. :)

Hyvää sunnuntaita kaikille toivottelee Punkku ja vähän Penakin. Muistakaa odotella joulua hyvillä mielin!

16 kommenttia:

  1. Ihme että saitte noinkin hyvin kuvattua, kun pitihän Penan nyt kiireesti merkata kaikki ”väärät” hajut 😀
    Naminpiilotusjuttu on jännä, onkohan ihan itse tehty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinas kyllä vähän paniikki lahjojen puolesta iskeä, kun huomasin Penan asettelevan itseään pikkuruiseen laatikkoon istumaan. :D
      Tehdasvalmisteinen lapuista päätellen on tuo taikamatto, mutta kyllähän sellasen näppärä varmaan itsekin tekis, jos vaan viitsis ja jaksais. :D

      Poista
  2. Ei oo Pena kohteliasta heti merkata kaikkia meidän lähettämää 😸 Se lelu on ihan epsanjasta emännän kiikuttama. Sinne mattoon voi taas piilottaa jotain lelujakin piiloon. Ja teidän ihminen taisi syödä herkut niin nopeesti ettei kukaan ehtinyt kuvaamaan 🤣 - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut tossa oli ihan selvästi kolli- ja tyttöhajuja yhdessä! En vaan voinu jättää niitä siihen! Ihminen sanoki, että tossa lelun pahvissa lukee sitä epsanjaa, me ei tajuttu heti mitä siinä luki, mut ihminen väittää tajuavansa.
      Ihmisen herkut tuli ja meni, paitsi olihan tossa se sen suklaakalenteri kanssa mukana! Siitä on vielä muutama luukku syömättä. Ellei se oo salaa syöny, kun me on nukuttu.
      -P&P

      Poista
  3. No aina sattuu ja tapahtuu, Pena taitaa olla vähän hätäinen ja vilkas poikakissa.♥ ♥
    Teille oikein hyvää Joulunaikaa sinne ruotsalaismetsiin täältä:
    Maija,meidän Pena ja ihminen eli Molley.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pena on aika, mites sen nyt sanois, vaikka hätäinen poika. Vaan jospa se tästä taas jollain konstia hellittäis edes hetkeksi tuokin hätäily.
      Hyvää joulunaikaa myös teille!
      -ihminen, Pena ja Punkku

      Poista
  4. Hieno paketti! Tuo taikamatto saattaa olla ihan huippu. Veikkaisin, että sieltä on hauska kaivella juttuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikamatto on tosi kiva, ei vaan oikein meinaa uskaltaa ottaa esille, kun siinä on heti yks Pena asettelemassa itseään merkkailuasentoon. :D Punkku rassu ei pääse ollenkaan leikkimään, ku Pena vaan kiusaa.
      -ihminen

      Poista
  5. Mahtava paketti kulkeutunut teillekin!

    VastaaPoista
  6. Melkoisen omalaatuinen kiittämistapa Penalla.. :'D Voi kolli. Tosi kivoja lahjoja, tuollaista herkku/lelupiilopussia en olekaan aiemmin nähnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos vähän omalla tavalla kiittää. Heti naureskellaan.
      -Pena

      Tuntuu olevan kissojen mielestä oikein onnistunut tuo herkku-/lelupiilopussukka. Varsinkin, kun piilossa on herkkuja. :D

      Poista
  7. Voi Pena, pissasit sitten lahjasi päälle? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, kun merkkasin sen laatikon, jossa se lahja oli. Haisi väärälle kissalle, niin piti laittaa oma haju. Niin.
      -Pena

      Poista

Tähän saapi kertoa mitä on mieltä meidän höpinöistä! :)