20.9.2018

Ilon ja onnen päivä!

Tänään meidän postiluukusta putosi mainosten lisäksi sisään valkoinen kirjekuori, joka tuoksui taivaalliselta. Oltais voitu haistella sitä vaikka koko päivän, mutta ihminen tuli kotiin ja otti kuoren pois. Kiitti, kun ei oltu riuhdottu kuorta auki. 

Lopulta ihminen avasi kuoren ja mikä ihanuus! Kuoressa oli pieni pussillinen iloa, maailman parasta vihreää, ihan tuoretta kissanminttua!




Kiitos tästä mahtavasta arvontavoitosta Ame ja Tuike!




Illalla ihminen yhtäkkiä huijas meidät pois keittiöstä. Keittiön ovien alta alkoi tulla ihania tuoksuja olkkariin ja eteiseen. Yritin kovasti avata keittiön ovia, mutta ihminen oli muistanut laittaa ne lukkoon. Lopulta ovet aukesivat ja mikä meitä odottikaan! Onni, kupillinen onnea kummallekin! Katsokaa mikä herkkupala, ihan ihka-aito possun sydän! 



Siitä on yli vuosi, kun tätä herkkua on saatu maistella, onneksi sitä riitti pakkaseenkin moneksi päiväksi. 

Ihminen kerto, että meidän kylälle on kesällä auennut pieni lihakauppa, ja pari viikkoa sitten ihminen viimein rohkaisi mielensä ja kävi kysymässä saisiko kaupan kautta tilattua possun sydäntä. Tilaus onnistui, ja tänään ihminen haki neljä ihanaa sydäntä meille ruuaksi. Lupasi kysellä seuraavaksi myös lampaan sydäntä, sellasesta me ei oltu ennen ees kuultu, mutta kelpais kyllä sekin varmaan. Ja kanan kivipiirakin ois kiva ylläri. 



Koska ihminen oli meille kiltti, niin pakko kai sille on antaa tilaa mainostaa...


Meillä on menossa kulttuuriviikot, hakivat Stora Le aiheisia kuvia valokuvanäyttelyyn.
Kaivoin arkistoista kuvan vuodelta 2012 ja tuossa se nyt tönöttää, keskellä yläriviä!!!



Hauskaa loppuiltaa ja mukavaa lähestyvää viikonloppua toivottaa kaikille Punkku, the red hurricane!

14 kommenttia:

  1. Oi teilläkin on tuota minttua, ollaan hiukka kateellisia. Possunsydän on parasta! -M&M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi minttu on kyllä ihan huippukamaa, ja sydän myös. Molemmat.
      -P&P

      Poista
  2. Kulttuuria, leikkiä, ruokaa ja minttuimppaus. Sitten unet päälle vai? 😸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihan heti voinu nukkua, minttu tekee niin hassun olon, mut yöllä nukutti kyllä hyvin.
      -Pena

      Poista
  3. On teillä ollu kyllä hyvät eväät ❤ ja tää minttu taitaa kyllä olla vähän rähinäminttua. Tuppaa aiheuttamaan pientä kinaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän piti malliks näyttää, et miten meil painitaan!
      -Punkku

      Poista
  4. Rajat ei pidättele huumelähetyksiä... ja hyvä niin! Vai mitä, mirrit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näköjään pidättele... Eikä valiteta, että näin on!
      -P&P

      Poista
  5. Niin mites tuo pääsi rajan yli? Kun meidän mami aina trakistetaan lentokentällä, että ei sillä ole kissanminttua matkassa. Onko teillä joku erikoislupa?
    Mutta näytti tosiaan olevan superihanaa 😺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän mami taitaa olla aika paljon enempi epäilyttävä, kuin valkoinen kirjekuori. :D
      -Pena

      Poista
  6. Mintunhuuruinen pikapaini :DDDDD

    VastaaPoista
  7. Nyt on mintut kohdillaan! Onneks olkoon arvontavoitosta! Possunsydän maistuu pitkän tauon jälkeen varmasti tosi hyvältä. Onnea myös ihmiselle näyttelyyn pääsystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, minttu on just loistavaa! Sydän on herkkua, vois syödä sitä pelkästään!
      -P&P

      Ihminen kiittää.

      Poista

Tähän saapi kertoa mitä on mieltä meidän höpinöistä! :)