6.1.2019

Panomatkalla

Viime vuoden viimeisenä perjantaina meillä oli jotain outoa ilmassa. Ihminen oli ihan höpsö, se pakkas jotain laukkua, ja se hyöri ja se pyöri ja se rutisti ja se venutti ja se sössötti ja se hermoili. Ja se tuli töistä ekan tunnin jälkeen kotiin, kun ei se pystyny siellä keskittymään.
Päivä kun alkoi kääntyä iltapäiväksi ihminen rutisteli vielä kovemmin, sitten sen puhelin soi monta kertaa ja pian sitten soi meidän ovikello. Ovesta tuli sellanen iso setä, joka puhu pelkkää enkkua, ja sillä oli mukana koppa. Mun pesä laitettiin sinne koppaan, ja kun mä tietty menin katsomaan miks mun pesä meni sinne, ni huomasinki yhtäkkiä olevani kopassa jumissa. Olin niin ihmeissäni, et en ees ehtiny huutamaan yhtään.
Huijasivat koppaan!
Hetken ihminen jutteli sen ison sedän kanssa siin jotain ja sit tapahtu jotain kamalaa! Se iso setä otti kopan, jossa mä siis olin vielä sisällä, ja sen ihmisen pakkaaman laukun, ja sit mua vietiin. Ihminen tuli sen ison sedän kanssa ulos ja käveli mun vieressä parkkipaikalle. Parkkipaikalla se huuteli mulle vielä, että pitää olla kiltti ja tulla terveenä takasin. Varoiks siinä sit huutelin takas, ja lupasin tulla kunnolla takas ja olla nätisti. En tajunnu yhtään miks tollasia piti huudella. Pian se iso setä sit nosti mut kopassa autoon ja sit mentiin. Olin sen ison sedän kanssa tosi pitkään autossa, ja sit tultiin perille johonki vieraaseen paikkaan, mikä haisi kissoille tosi paljon. Mä sain siellä oman asunnon alakerrasta, ne muut kissat oli yläkerrassa. Kerran mä tapasin ne kaikki kuus, mut muuten sain vaan tehdä tuttavuutta kahden kanssa.
Ne kaks oli tyttöjä, ekana iltana mä otin niihin vähän lähikontaktia, mut loppuajan mä sit enimmäkseen makoilin ikkunalaudalla kyttäämässä tipuja. Ne likat kävi kyllä vähän väliä pyllistelemässä mulle, mutta ei mua niin jaksanu kiinnostaa. Aika paljon helpommalla pääsin, ku vaan laitoin silmät kiinni ja nukuin, tai käänsin katseen kohti ikkunaa.
Ihminen oli pakannu mulle mun omaa ruokaa mukaan, mutta enhän mä sitä suostunu syömään, ku niiden likkojen ruoka tuoksu paremmalta. En silti onnistunu lihoamaan matkalla, vaan oon vähän jopa laihtunu. Ainakin silmämääräisesti sanoo ihminen.
Siis se tulee kotiin vielä joskus? Epistääää!
Eilen mä sit tulin kotiin, se iso setä toi mut taas sillä autolla. Penska on mulle vähän kiukkunen, sitä kai harmittaa, kun se ei enää saa ihmisen ihan koko huomiota vaan itelleen, mut ei se ny enää ihan joka käänteessä ärise mulle, eilen se vielä sähisi ja suhisi ja ärisi joka kerta, ku ees yritin mennä samaan huoneeseen. Ihan nyt just tätä kirjoittaessa Penska tuli antaa mulle pusun. Ollaan kai taas välilöissä.

Tän verran voitiin eilen olla lähekkäin.
Tai siis aina, kun oli syötävää saatavilla kelpasin penskan kaveriks.
Ihminen saa musta migreeniä, ku mä haisen sen kyläpaikan kukkaistuoksuille niin kovasti. Monta kertaa mut on jo läästitty ihan märäks ja päälle on kaadettu kuplavettä, mutta ei mun tuoksut ihan niin vaan häivykään. Vähän pelkään, että joudun kohta kylpyyn. Yäk.

Hedelmällisin terkuin Pena.

P.S. Valitettavasti Penan kyläpaikasta (ei myöskään tapaamistaan kahdesta neidosta) meillä ei ole kuvia. Oletin toki, että kun kissani lähtee kylään, saisin sieltä edes yhden kuvan, ja vähän päivittäin raporttia, mutta yhtään kuvaa ei tullut, ja mitään päiväraportteja oli turha odottaa. Pari kertaa viikon aikana sain tiedon, että Pena yleensäkin on vielä hengissä, kun tarpeeksi monta kertaa jaksoin kysyä. Puhelimeen ei täällä ilmeisesti osata vastata. Naurattaa, ja itkettää tämä kommunikoinnin vaikeus, ei oikein tiedä kumpaa enemmän. Ainakin opin tästä sen, että jos tähän vielä ryhdytään, niin sopimukseen tulee pykälä, jossa velvoitetaan raportoimaan edes lyhyellä "kissasi on kunnossa" -viestillä kerran päivässä, jotta ei tarvitse ihan huolesta sairaaksi murehtia. Varmasti nytkään ei mitään syytä ollut murehtimiseen, sillä kuitenkin kyläpaikkana oli paikka, jossa nämä hommat on hallussa, mutta kun tämän ihmisen mieli on taipuva turhaan murheeseen, niin siksi tuo tuollainen ihan pieni viesti olisi ollut kultaakin kalliimpi ihan joka päivä. -ihminen