Ihminen täällä
nyt haluaa vähän sanoa jotain... Koska jossakin suunnassa tuota lauantain tekstiä
on ajateltu väärin, toivon, että nämä sanani tavoittavat ne, jotka
kuvittelevat, että tuon tuomarin sanat jotenkin saivat minut pettymään
Penaan tai Penan kasvattajaan.
Pena on edelleen minulle se maailman
paras kissa, juuri se, jonka halusinkin, ei voi maailmassa olla toista
yhtä ihanaa otusta, ei mitenkään. Penan hommasin itselle lemmikiksi ja
seuralaiseksi. Näyttelyhommelit tuli kuin itsestään siihen lisäksi.
Ensimmäiseen näyttelyyn lähdin tietäen, että Penalla on vaaleampi laikku
kaulan alla, mutta en tiennyt onko se sellainen medaljonki, jota ei
standardin mukaan saa olla. Näyttelypaikalla Pena oli 'hieman' pahalla
päällä ja näin kasvattaja ei päässyt kaulakarvoja näkemään, joten päätin
luottaa yksin tuomarin arvioon Penasta. Tuomarihan sitten antoi hyvät
arvostelut pojalle ja olin tyytyväinen, ilmeisesti pojan rintamuskarvat
eivät siis medaljonki kuitenkaan ole, kun tuomari ei niistä mitään
sanonut. Näin jälkeenpäin ajateltuna, minun olisi ehkä erikseen pitänyt
näyttää tuomarille tuota epäilyttävää länttiä ja kysyä hänen
mielipidettään, mutta en ymmärtänyt näin tehdä, harmi, sillä nyt voisi
olla parempi mieli.
Ensimmäisen näyttelyn jälkeen mietin mielessäni,
että kun tämä nyt meni näin kohtuullisesti eikä tuomari pojassa
medaljonkia nähnyt, kokeillaan vielä seuraavakin näyttely.
Seuraavassakaan näyttelyssä ei valkoiset ketään häirinneet ja silloin
päätin, että poitsu saa käydä näyttelyissä kunnes valmistuu ensimmäiseen
titteliinsä jos valmistuu, ulkomaille en lähtisi. Kun poitsu sitten
valmistui, oli minulla jo tämä viikonloppu varattuna varoiksi. Ensin
mietin, että en viitsi näitä kahta päivää enää näyttelyttää, mutta
sitten tuli mieleen, että jos kuitenkin yrittäisi seuraavaa titteliä
vieä - vihre, suuri virhe! Jos olisin tyytynyt ensimmäiseen
suunnitelmaan ja jättänyt tämän bonuskierroksen käymättä, ei tätä
hirvittävää mielipahaa olisi eivätkä ihmiset olisi minua niin julmetun
väärin ymmärtäneet... Miten kukaan voi kuvitella, että olisin jotenkin pettynyt Penaan? Miten voi niin väärin ymmärtää kaiken mitä sanon?
Penan kasvattaja on mahtava, ei mitään
moitittavaa, aina saa apua ja tukea kun vaan kysyy ja on mulla ollut
harkinnassa häneltä Penalle kaveri hankkia, mutta ei vaan ole ollut
mahdollisuutta ja kun toisaalta takaraivossa on myös kummitellut ajatus
Penan lapsesta Penan kaverina... Kun minulta kysytään (on kysytty) mistä kannattaa abypentua ruveta kyselemään on vastaukseni edelleenkin, että samalta kasvattajalta kuin mistä Penan löysin (tai Pena löysi minut), sieltä tulee vain täydellisiä otuksia maailmaan oli niistä joku tuomari mitä mieltä tahansa. Kaikille siis tiedoksi, että mikään tästä viikonlopun murinastani ei kohdistu mitenkään Penan kasvattajaan, hän on hommansa hoitanut mielestäni kiitettävästi ja luotan häneen kissa-asioissa täydellisesti.
Mikä tässä viikonlopussa sai minun pettymykseni kasvamaan näin järkyttäviin mittasuhteisiin? Huono kykyni kohdata vastoinkäymisiä, kyllä. Ymmärrys siitä, että olin itse sittenkin alun alkaen sittenkin oikeassa ja Penalla tosiaan on medaljonki, jos olisin alusta asti luottanut omaan silmääni, olisi Pena säästynyt monelta turhalta stressiltä. Tunnen, että olen turhaan suorastaan kiduttanut kissaa viemällä sitä näyttelyihin kun oltaisi voitu olla viikonloput kotona sohvalla kaksistaan katsomassa töllöä. Tämä tunne tästä turhasta kidutuksesta on se, mikä minua tässä kaikessa kaikkein eniten ottaa päähän, olen ihan turhan takia kiusannut sitä, jota maailmassa eniten rakastan. Miten voin ikinä hyvittää tämän kiusaamisen tuolle mahtavalla olennolle? En ehkä mitenkään, mutta jatkossa voin varmistaa, että sama kiusaaminen ei jatku.
Mitä opin tästä viikonlopusta? Opin, että selän takana puhutaan ja sanotut sanat ymmärretään helposti väärin, kirjoitetut vielä helpommin. Opin, kenelle kannattaa mainita yhtään mitään yhtään mistään ja sen, että jos ei asioita väännä rautalangasta, niitä ei kannata vääntää ollenkaan.
Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille sanoo ihminen, joka samalla pyytää kysymään, jos tuntuu, että tässä vielä on jotain epäselvää. Olettamuksista syntyy vain lisää pahaa oloa.