Tarinoita Instagramin puolelta

Täs ois tammikuu Instagramista tänne tuotuna. Olkaa hyvät, ja leidit varokaa, siel on yks tosi uros joukossa.

 

"Hah, kesytetty!"

"Miten se ny mut löysi?"

Varjopantteri

"Enkä oo kaheli"

"Aivastuuuuuus!"

"No jos vähän menee yli ja ohi."

Ei saa kutittaa,

Nätit pitkät viikset

"Hello ladies!"

"Kanafilettä, possun sydäntä, silikonipatalappua, lehmää, raksuja...
Njamm, tuokaa kaikki herkut tänne vaan!"

Terkuin Pena ja Punkku, jotka toivoo elämään lisää jännitystä.

Punkku

Punkku on fiksu kissa. Oikeasti. Punkku näyttää hassulta, ja ilmeet ovat usein ihan tyhjäpäisiä, mutta on tuo niin fiksu poika, että tekee mieli kehua. Punkku sai synttärilahjaksi älypelin, nyt tuo peli on jo pojalle ihan liian helppo, ei mitään haastetta. Poika osaa avata kaapit ja väliovet, yllätinpä hänet tässä päivänä eräänä tutkimasta uuninluukun lapsilukkoakin; valitettavasti sen aukeaminenkaan ei enää kaukana ole. Onneksi luukkua pitää vetää auki samalla, kuin lukkoa avataan, niin tuskin ihan heti tulen kotiin ja löydän aukinaisen uunin, jossa kissa nukkuu tyytyväisenä. Tai pahempaa; auki revähtäneen uunin luukun, joka on pieninä lasinpaloina pitkin keittiön lattiaa. Ihanaa, kun oma mielikuvitus luo näitä kauhukuvia. Helpottaa tätä fiksun kissan ihmisenä olemista ihan kamalasti.

Uuden vuoden aattona yritin opettaa pojille kellon kilkattelua, Pena innostui nameista, Punkun ilme oli lähinnä sellainen ei vois vähempää kiinnostaa, mutta pari kertaa nuuhkaisi kellon soittopainiketta sen verran, että annoin namin.

Kello jäi keittiön lattialle, en tiedä miksi se siihen jäi, mutta kun myöhemmin iltapäivällä näin Punkun menevän keittiöön en meinannut uskoa silmiäni. Poika suuntasi suoraan kelloa kohti ja soitti kelloa! Siinä hän sitten istua tönötti kellon vieressä ja odotti namia. Ovela otus kertakaikkiaan. Luonnollisestikin palkitsin hyvän työn namilla, ja poika oli tyytyväinen. Uusiin soittoharjoituksiin Punkulla ei mielenkiinto ole riittänyt, mutta kun kellon jättää esiin, voi jossain vaiheessa iltaa kuulla vaativan soiton, ja nähdä palkintoa odottavan punaisen ihmeen istumassa tiiviisti kellon vieressä. Punkku on oppinut juoksuttamaan ihmistä pois omista puuhistaan tärkeämmän puuhan äärelle.

Yksi turhimmista, ja pelottavimmista taidoista, jonka Punkku viime vuoden loppupuolella oppi, on ihmisen sängyn alla oleviin laatikoihin tunkeminen. Yhtään ei haittaisi, jos kissa avaisi laatikon ja kiipeäisi sinne, mutta kun laatikkoon meneminen tapahtuu kaivamalla patjan kulma ylös, ja sitten sälepohjan välistä livahtamalla, ollaankin jo kauhukuvien puolella. Mitä jos Punkku menee sinne laatikkoon, kun olen poissa? Jää sinne jumiin, ja tulee jano ja pissahätä ja vaikka mitä, eikä pääse pois itse luomastaan ansasta? 

Punkku on meidän pieni punainen ihme, jolla on terävät kynnet viimeistään kaksi päivää sen jälkeen, kun ne on leikattu, ja Punkulla on aina nälkä, ihan mikä tahansa maistuu, vaikkapa sitten silikonisen pesukarhuvalaisimen korva. Eikä pelottanut ihmistä ollenkaan, että pitääkö suunnata lääkäriin, kun hoksasi mitä kissa sen hemmetin lampun kanssa oikeastaan puuhastelikaan.

Voi kun pääsisi joskus edes ihan pieneksi hetkeksi tuon punaisen aivoihin kuuntelemaan mistä se nuo valtavan loistavat ajatuksensa saa. 

Hauskaa päivää kaikille toivottaa ihminen.